Etelä-Suomen kilpaperhokalastat -seura perustettu
Mukana on mm. perhokalastusmaajoukkueessa esiintyneet Tero Mäntylä, Harri Hytönen ja Juha Penttinen. Näiden 'konkareiden' lisäksi mukana on tukku nuoria innokkaita nousevia tähtiä. Kuten seuran nimestäkin käy ilmi, ovat seuran jäsenet eteläisestä Suomesta. Ainakin toistaiseksi enemmistö seuran jäsenistä on kotoisin Kymenlaakson ja Hämeen alueelta. Mutta koska tämä seura on avoin kaikille halukkaille (seuran hallitus käsittelee jäsenhakemukset), niin todennäköisesti jäsenten maantieteellinen sijainti tulee laajenemaan. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Harri Hytönen. Muissa luottamustehtävissä ensimmäisellä toimikaudella ovat Juha Penttinen, Ismo Levander ja Jarno Laitinen. Tulevalla kilpailukaudella näemme toivon mukaan tämän uuden seuran jäseniä tuloslistojen kärkipäässä. Seuran tavoitteena on toki myös osallistua seurajoukkueiden SM-kisoihin Karkkilassa.
- H.H
|
Uusi kilpaperhokalastuseura, Etelä-Suomen kilpaperhokalastajat,on perustettu kuluvan vuoden maaliskuussa. Todella tuoreesta seurasta on siis kyse. Vasta perustetussa seurassa on kuitenkin mukana lukuisia pitkän linjan kilpaperhokalastajia.